Tanssi Marinka Tilausesitykset Lajit Kurssit Tilaustunnit

Olen tanssinut itämaista tanssia vuodesta 1997, jolloin laji vei sydämeni ensimmäisestä tunnista alkaen. Taikku Hyvösen tanssitunneille Helsinkiin piti päästä vielä silloinkin, kun muutin Hämeenlinnaan opiskelemaan, oli rahaa tai ei - jos ei, niin tanssituntimatkat taittuivat liftaten. Itse aloitin opettamisen vuonna 2003.

Halusin opettajaksi jo seitsemänvuotiaana. Leikimme usein koulua ystävieni ja siskojeni kanssa - minä olin tietenkin opettaja. Tieni ei kuitenkaan vienyt luokanopettajakoulutukseen, vaan opiskelin sosionomiksi ja liiketalouden tradenomiksi. Siitä lähtien kun minulla on ollut mahdollisuus yhdistää rakkain harrastukseni ja opettaminen, ei mikään työ ole ollut yhtä palkitsevaa.

Olen toiminut itämaisen tanssin opettajana Karkkilassa, Vihdissä ja Helsingissä sekä lisäksi tilaustuntien opettajana useilla muilla paikkakunnilla. Olen esiintynyt paljon, alkaen heti ensimmäisen tanssikurssin päätyttyä vuonna 1997. Tuolloin ajattelin osaavani jo vaikka mitä, kun upea esityksemme toteutui Karkkilan kesätorilla. Sittemmin olen ymmärtänyt, että tässä lajissa riittää haasteita ja uutta opittavaa loputtomiin - joka onkin yksi syy, miksi laji jaksaa viehättää minua vuosi vuodelta.

Mieleenpainuvimpia esiintymisiäni ovat olleet mm. esiintyminen Tunisiassa Soussen paikallisen Lions Clubin gaala-illassa, jossa sain kuin kuningattaren kohtelun, kun paikalliset yllättyivät Suomi-neidon tanssitaidoista. Suureksi kunniakseni olen saanut esiintyä myös mm. Egyptin suurlähettiläälle Savoy-teatterissa. Yhtä lailla lämmöllä muistelen esityksiäni useissa mahtavissa suomalaisissa synttärikemuissa ja esimerkiksi uuden talon harjakaisissa, kun sain tuoda iloa ja tunnelmaa asiakkaideni merkkipäiviin. Hauskaa on ollut myös yleisön tanssittaminen, jonka suosion myötä olen kehittänyt erityisen Vartissa vatsatanssijaksi - ohjelmanumeron.

Viime vuosina olen halunnut keskittyä tanssiin yhä enemmän ja olenkin aktiivisesti osallistunut alan tapahtumiin sekä tanssinut eri kokoonpanoissa. ISIS-ryhmän riveissä tanssiessani sain arvokasta oppia mm. Anita Lähteeltä eri kansantansseista ja isossa ryhmässä tanssimisesta. Oman ryhmäni Marinka Miragen kanssa olen päässyt kehittämään koreografin, - ja ryhmänjohtajan taitojani. Olen useiden itämaisen tanssin yhdistysten jäsen; Masrah, 7 Hunnun Tanssi ry ja Väre, jonka ryhmässä olen myös esiintynyt. Masrahin työpajoissa olen saanut vaihtaa ajatuksia muiden opettajien ja harrastajien kanssa sekä päässyt mm. kehittämään improvisaatiotaitojani Tuija Rinteen johdolla. Kehitän itseäni jatkuvasti tanssijana ja käyn eri opettajien viikkotunneilla ja tiiviskursseilla, viimeisimpänä mm. Saara Soikkelin ammattitaitoisessa opissa.

Tanssi on matka, jolla riittää aina uutta opittavaa. Tärkeintä ja hauskinta tanssissa, kuten elämässä yleensä, onkin matkalla olo, ei niinkään perillepääsy. Tervetuloa nauttimaan matkasta kanssani!